Toiminta

Kerhossamme on mahdollisuus harrastaa agilitya, tokoa, rally-tokoa ja mejää. Toiminta on tarkoitettu kerhon jäsenille. Koulutusajat löytyvät tapahtumalinkkien alta. Kentän ajo-ohje.

Jos olet kiinnostunut kouluttamaan koiria tokossa tai agilityssä, tarjoamme kaikille innokkaille mahdollisuuden ryhtyä koulutusohjaajiksi. Siten saat itsekin enemmän oman koirasi koulutukseen.

  • Koulutuksiin mukaan tavallinen hihna ja panta tai valjaat
  • Koiralle helposti nieltäviä pieniä pehmeitä nameja, sekä vettä
  • Koiran lempilelu voi myös toimia palkkana
  • Noudatamme Suomen Kennelliiton rokotusmääräyksiä

TOKO

on perustottelevaisuuskoulutusta. Sen tarkoituksena on kehittää koiran hallittavuutta.

  • Tokokoulutus tapahtuu Hiekkarinteen tanssilavan pihassa
  • Kentälle mukaan iloinen mieli ja tavallinen hihna
  • Pakkasraja -10 talvisin. Kylmän ilman sattuessa koiralle mukaan lämmintä vaatetta
  • Helleraja +25 astetta kesällä. Lämpimällä ilmalla ota mukaan koiralle vettä
  • Huomioi kesä- ja talvitauot

Tokossa treenaa myös tavoitteellinen toko/tottis -kisaryhmä. Haku ryhmään on muutaman kerran vuodessa, kyselyt sähköpostitse.

AGILITY

on koirien esterataurheilua. Sen tarkoituksena on kehittää koiran ketteryyttä ja tasapainoa.
Agilitykoulutus järjestetään kursseina, joiden alkamisesta tiedotetaan näillä sivuilla. Koulutusta on sulan maan aikaan.

Henga-agia (eli yksittäisten esteiden harjoittelua) järjestetään jäsenille kesäkaudella.

MEJÄ

on metsästyskoirien jäljestämistä. Sen tarkoituksena on löytää haavoittunut riistaeläin.

  • Koulutuksista voi kysellä Tuomasen Kimmolta
  • Yhdistyksemme järjestää vuosittain virallisia kokeita, jossa etusija jäsenillä

VEPE

on vesipelastusta. Sen tarkoituksena on ylläpitää koirien pelastusvaistoa ja uimataitoa.
Vepeä järjestetään kesäkaudella ja treenipaikkaa voi kysellä Annalta.

RALLY-TOKO

on mukavaa yhdessä tekemistä koiran kanssa. Monet liikkeet ovat tokosta tuttuja, ja niitä tehdään agility-tyyppisesti radalla edeten. Rally-tokoa järjestetään kursseina muutaman kerran vuodessa kevät-syksy -aikaan.

KERHOILLAT ja KURSSIT

Järjestämme aina välillä jäsenistölle kerhoiltoja ja kursseja. Tiedot päivitetää kotisivuille ja Facebook-ryhmään, josta on hyvä käydä katsomassa uusia tapahtumia.